Vuoden autoksi valittu Volkswagen ID Buzz sähköistää huollon liikkumista – tyylikäs ja toimiva sähköpakettiauto ilahduttaa kuljettajan lisäksi vastaantulijoita

Valittaessa historian sympaattisinta autoa, nousee Volkswagenin klassinen Kleinbuss poikkeuksetta pakettiautojen sarjan kärkeen. Legendaarisen “hippibussin” perintöä jäljittelevä täyssähköinen ID Buzz on onnistunut lunastamaan paikkansa liikenteen piristäjänä.

Sähköinen yhteistyö Renaultin kanssa syventyy – Katso video

Huonekalut, kodinkoneet ja paketit liikkuvat kasvavissa määrin sähköisellä kalustolla. Suomen ensimmäinen Renault Trucks Master Z. E. aloitti jakelussamme 2021 keväällä ja vuotta myöhemmin sähköinen kalusto kasvoi 16 tonnisilla Renault Trucks D Z.E. sähkökuorma-autoilla.

Markkinat ja kumppanit vaativat luotettavia vastuullisuustekoja – 10 vuotta Ekokompassi sertifioitua palvelua

“Ekokompassi kertoo, että Hakosella vastuullisuus on arjen tekoja, ja niitä seurataan ja kehitetään jatkuvasti luotettavan tahon auditoimana. Yhteistyössä Ekokompassin kanssa olemme yli kymmenen vuoden aikana saavuttaneet alallamme kiertotalouden edelläkävijyyden”, kiteyttää Hakosen toimitusjohtaja Matti Pohjola. 

Kun kantaa sohvan viidenteen niin ei tarvitse salilla käydä – Alex nauttii aktiivisesta työstä

Olen aika aktiivinen ihminen ja tehnyt fyysistä työtä ainakin kymmenen vuotta. Sosiaaliset taidot ovat kasvaneet, kun on saanut tehdä ihmisten kanssa töitä.

Jouni siirtyi ravintola-alalta kuljetusten pariin – täällä voi edetä ja vaikuttaa omaan työhön

Uusi ala tuntuu turvallisemmalta ja tasaisemmalta. Lähiesimieskoulutuksen käynyt Jouni on edennyt jo osaamisensa ja kokemuksensa myötä rivimiehestä toimihenkilöksi.

Amir siirtyi autotehtaalta Hakoselle – uusi työ alkoi muutamassa päivässä

Varastopuolen ammattikoulun käynyt Amir työskenteli aiemmin Uudenkaupungin autotehtaalla, josta uusi työ toi pääkaupunkiseudulle. Hakosen työpaikkailmoituksen löydyttyä verkosta, sovittiin työhaastattelu ja työ alkoivat vain kolme päivää myöhemmin.

Erinomainen alusta kehittyä uralla ja elämässä – jakelijana aloittanut Aleksi johtaa 30 hengen tiimiä

Aleksi ehti työskennellä kalustejakelussa vain noin kuukauden ennen siirtymistä iltatoimistoon vuorovastaavaksi. “Se sopi minulle, koska teen päiväopintojen ohella iltatöitä.”

Hakosen mainos sai heittäytymään ja lähteä mukaan kokeilemaan ihan uudenlaista työtä

Salla teki aiemmin siistiä sisätyötä, ansioita hankittiin tarjoilijana ja kotihoidon parissa. Hakosen mainos sai heittäytymään ja lähteä mukaan kokeilemaan ihan uudenlaista työtä, jonka piti olla vain jotain hauskaa kesän ajaksi. “Olin silloin koulussa ja päätin, että kokeillaan kesälomaksi”.

Ajojärjestely tehokkuuden ja asiakaskokemuksen takana

Ammattitaitoinen ajojärjestelytiimi Jokainen toimitustarve ja kuljetusaikatoive huomioidaan Tehokkaat ja ongelmattomat ajoreitit Tehokkaat ja luotettava toimintamallit ja konseptoidut palvelut Tasalaatuiset ja yksinkertaiset prosessit Ilmoitamme viivästymisistä ja reagoimme nopeasti poikkeamiin Luotettavat ja läpinäkyvät toimintatavat tehostavat toimintaa Kehittyneet järjestelmät, toiminnan automatisointi Sujuva digitaalinen tilaus-toimitusketju ja kattava raportointi Helppo toimitusajan sopiminen ja tilauksen seuraaminen…

Jakelu- ja asennusverkosto

Valtakunnallinen kuljetus- ja asennusverkosto Hakosen omat toimipisteet kasvukeskuksissa Valtakunnallinen Hakosen partneriverkosto kattaa koko Suomen Koko verkosto käyttää Hakosen järjestelmää, mikä mahdollistaa ohjattavuuden, läpinäkyvyyden, raportoinnin ja yhtenäisen asiakaskokemuksen. Valtakunnallinen terminaaliverkosto Keskusvarastolta, suoratoimittajilta ja myymälöistä saapuvien tilausten vastaanotto, tarkistus ja saavutus Hakosen terminaali- ja noutopisteet kasvukeskuksissa Valtakunnallisen Hakonen partneriverkoston terminaali- ja noutopisteet…