Terminaali ja varastointi
Terminaalit ja varastot eivät näy kuluttajalle, mutta ilman niitä, tulevaisuuden asiakaskokemus ei olisi mahdollinen vielä tänään.

Taikuus asiakaskokemuksen taustalla
Terminaalit ja varastot eivät näy kuluttajalle, mutta ilman niitä, tulevaisuuden asiakaskokemus ei olisi mahdollinen vielä tänään.
Olemme Suomen mittakaavassa suuri ja meillä on tilat, osaaminen, prosessit ja järjestelmät, jotka takaavat, että tuote ei jää seisomaan paikalleen.
Voimme myös tukea asiakaskokemusta taustalta käsin. Esimerkiksi, kun tavara lähtee Ruotsista, kuluttaja voi jo samalla hetkellä saada viestin ja valita toimitusajan tai vaikka noutopisteen.
Meillä on terminaalit tärkeimmissä kasvukeskuksissa kuten Oulussa, Turussa Tampereella, Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla sekä 15 terminaalia ympäri Suomea pienemmillä paikkakunnilla. Terminaalit toimivat myös kuluttajille noutopisteinä.
Varastointia harjoitamme pääasiassa siksi, että se mahdollistaa monista lähteistä tulevien lähetysten konsolidoinnin ja muita nopeammat toimitukset, mutta tietyille asiakkaille olemme koko heidän keskusvarastonsa
Hakosen valtakunnallinen terminaaliverkosto


Valtakunnallinen jakelu- ja terminaaliverkosto
Valtakunnallinen terminaaliverkosto yhteistyössä Hakonen Partnereiden kanssa

Monta tapaa toimittaa ja säilyttää
Terminaalimme toimivat myös noutopisteinä ja varasomme keskusvarastona

Lyhyempi läpimenoaika
Digitaalinen rajapinta kuluttajille ja toimitusten tarkka ajankohta nopeuttavat todistetusti läpimenoaikaa.

Yhtenäinen digitaalinen toiminnanohjaus läpi toimitusputken
Markkinoiden parhaat järjestelmät ajojärjestelyyn ja toiminnanohjaukseen mahdollistavat erinomaisen asiakaskokemuksen ja tehokkuuden