Tyytyväiset työntekijät antoivat kasvonsa yrityksen käyttöön – liikenteestä haetaan uusia työntekijöitä
Hakosen jakeluautoihin painetuissa henkilökuvissa ei esiinny malleja tai kuvapankkien tuntemattomia henkilöhahmoja, teippauksissa komeilee yrityksemme oikeita työntekijöistä. Kuvissa näkyvät Hakoslaiset edustavat moninaista joukkoamme – miehiä, naisia, opiskelijoita, koulutettuja, uralla edenneitä, maahanmuuttajia, urheilijoita ja muuten vaan työstään tykkääviä ammattilaisia.

Kuvien lisäksi jokainen halusi myös kertoa omasta työstään ja antaa tukensa rekrytointiin, sillä kasvava yrityksemme etsii jatkuvasti heille uusia työkavereita
Työnantajana on tärkeää kuulla henkilöstön ajatuksia ja mielipiteitä, tietää missä olemme onnistuneet ja miksi meille halutaan töihin ja miksi meillä viihdytään. Jalkauttamalla työntekijöidemme ajatuksia omilla kasvoilla liikenteeseen, jossa ajoneuvot kohtaavat tuhansia ihmisiä päivittäin, kutsumme aidosti jokaisen vastaantulevan mukaan joukkoomme.
Jokaiseen autoon on painettu myös tärkeä viesti: ”Rekrytoimme joka viikko. Hae mukaan osoitteessa hakonen.fi”. Uusien tekijöiden löytäminen edellyttää, että me myymme itsemme ja toimivan yhteisömme sekä tarjoamamme edut uutta työtä tai uraa etsiville.
“Panostamme koko ajan enemmän henkilöstön osaamisen kehittämiseen kouluttamalla sekä omia, että talon ulkopuolelta tulevia uusia työntekijöitä. Kannustamme oppimaan ja kehittämään itseään lisää tarjoten mahdollisuutta edetä uralla eteenpäin.”
Moni luulee Hakosta yhä muuttofirmaksi ja alaa pysähtyneeksi tai työnhakua stressaavaksi, nämä kaikki asiat me haluamme muuttaa
Hakonen räätälöi kodinkoneiden, kalusteiden ja pesulalaitteiden palvelukonsepteja tuottamalla kaikki monimutkaisen palapelin osat yhden katon alla. Yli satavuotiaan perheyrityksen palveluvalikoimaan kuuluvat mm. kuljetus, asennus, huolto, hankinta, terminaalit ja digitaaliset käyttöliittymät. Hakonen on kodinkoneiden, huonekalujen ja pesulalaitteiden palvelukonseptiyritys. Sen asiakkaita ovat esimerkiksi kodinkone- ja huonekaluliikkeet sekä kiinteistöt. Tänään Hakonen on valtakunnallinen markkinajohtaja kotiinkuljetuksissa ja asennuksissa sekä Suomen suurin kodinkoneiden ja pesulakoneiden huoltaja.
Kun näet Hakoslaisen kasvot auton kyljessä, kuljettajana voi hyvin olla henkilö itse, käy vaikka moikkamassa ja kysymässä lisää millaista meillä on työskennellä – tervetuloa mukaan!
Työntekijöiden tarinat:
Sallan tarina – Hakosen mainos sai heittäytymään ja lähteä mukaan kokeilemaan ihan uudenlaista työtä
Amirin tarina – Autotehtaalta Hakoselle – uusi työ alkoi muutamassa päivässä