Ennenaikaisia vikoja ja turhia kuluja? Säännöllisillä vuosihuolloilla voit vaikuttaa!

Pesulakonehuollon työnjohtaja Mika Koskela tuntee pesulakoneet ja niiden salat kuin omat taskunsa. Pesutuvan toiminta kiinteistössä on olennainen osa taloyhtiön arkea, mutta se voi myös aiheuttaa haasteita isännöitsijälle, hallitukselle ja huoltoyhtiölle. Usein kalliiden korjausten syynä on laiminlyötyjen vuosihuoltojen aiheuttamat ongelmat, jotka voivat johtaa vakaviin vaurioihin ja ikäviin piilokustannuksiin. Ammattitaitoinen huolto ennakoi…

Lahjarahamme ohjataan jälleen lasten hyvinvointiin

Haluamme kiittää sydämellisesti kaikkia asiakkaitamme, kumppaneitamme ja henkilöstöämme kuluneesta upeasta vuodesta. Tänä jouluna päätimme jälleen ohjata lahjarahamme Pelastakaa Lapset Ry:lle, levittääksemme valoa sinne, missä sitä tarvitaan eniten. Yhteisvoimin voimme tehdä eron lasten elämässä ja tukea heitä kohti parempaa tulevaisuutta. Jouluna on aika nojata taaksepäin, nostaa jalat ylös ja nauttia hetkistä!…

Hakosen myynti sai tuekseen 20 vuotta palvelualan kokemusta – “Asiakaskokemukseen ja palveluun panostetaan nyt entistäkin enemmän”

“Hakonen on ennen kaikkea palveleva logistiikkatalo. Vaikka toimiala on itselle uusi, täällä halutaan edistää juuri niitä tärkeitä asioita; asiakkaan kokemuksen merkitystä ja vahvasti määriteltyä palvelun laatua. Porukka vei heti mennessään ja on ollut hienoa tuntea itsensä tervetulleeksi. Kollegat tuntuvat olevan yhtä innoissaan uudesta tiimin jäsenestä kuin itse olen uudesta työstä.”

Kaikki varaosat aina mukana – liikkuva huolto toimii, mutta pesulakoneiden huoltokäyntejä kannattaa ehkäistä helpoilla konsteilla

Pesulakoneet ovat korkeatasoista teknologiaa, mutta eivät immuuneja käytössä tapahtuvilla virheille. Koneiden ylitäyttäminen on tyypillistä ja kuivureiden suodattimet unohdetaan putsata. Nämä ilmenevät pian vikailmoituksina ja toimintahäiriöinä.

Vältä kodinkoneiden turhat huoltokäynnit – muista nämä 3 asiaa

Kodinkoneiden, kuten jääkaappien ja astianpesukoneiden, huoltoyksiköillä piisaa töitä. Nämä laitteet ovat jokaisen kodin vakiokalustoa ja siinä piilee syy niiden yleisimpiin ongelmiin – käyttäjät pitävät kodintekniikkaa itsestäänselvyytenä, eikä niihin kiinnitetä tarvittavaa huomiota.

Asiantuntijoiden vinkit isännöitsijälle – näin varmistat taloyhtiön pesulan vastuullisen ja huolettoman toiminnan

Taloyhtiön pesulan yhteiskäyttö aiheuttaa usein pulmatilanteita isännöitsijälle, hallitukselle ja huoltoyhtiölle. Alta löydät linkin webinaariin, jossa keskustellaan valtakunnallisen pesulakoneiden asennus- ja huoltopalvelun asiantuntijoiden kanssa pesulan vastuullisesta ja sujuvasta käytöstä.

Toimme tiimiin yli 30 vuotta kokemusta palvelevan logistiikan sekä kodin- ja pesulakoneiden alalta

Energinen tunnelma välittyy kuulijalle Hakosen Vantaan toimipisteessä, kun kahvikoneen äärellä istuvat uudet myyntipäälliköt, jotka ovat käyneet läpi kattavan ja suunnitelmallisen perehdytyksen. On aika istua hetkeksi alas ja tutustua uusiin tekijöihin, joiden valtava osaaminen ja kokemus on saatu valjastettua osaksi perheyrityksemme kasvutarinaa.

Huollon liikkuminen sähköistyy – tyylikäs ja toimiva sähköpakettiauto ilahduttaa kuljettajan lisäksi vastaantulijoita

Valittaessa historian sympaattisinta autoa, nousee Volkswagenin klassinen Kleinbuss poikkeuksetta pakettiautojen sarjan kärkeen. Legendaarisen “hippibussin” perintöä jäljittelevä täyssähköinen ID Buzz on onnistunut lunastamaan paikkansa liikenteen piristäjänä.

Sähköinen yhteistyö Renaultin kanssa syventyy – Katso video

Huonekalut, kodinkoneet ja paketit liikkuvat kasvavissa määrin sähköisellä kalustolla. Suomen ensimmäinen Renault Trucks Master Z. E. aloitti jakelussamme 2021 keväällä ja vuotta myöhemmin sähköinen kalusto kasvoi 16 tonnisilla Renault Trucks D Z.E. sähkökuorma-autoilla.

Markkinat ja kumppanit vaativat luotettavia vastuullisuustekoja – Ekokompassi on ohjannut toimintaamme jo yli 10 vuotta

“Ekokompassi kertoo, että Hakosella vastuullisuus on arjen tekoja, ja niitä seurataan ja kehitetään jatkuvasti luotettavan tahon auditoimana. Yhteistyössä Ekokompassin kanssa olemme yli kymmenen vuoden aikana saavuttaneet alallamme kiertotalouden edelläkävijyyden”, kiteyttää Hakosen toimitusjohtaja Matti Pohjola. 

Kun kantaa sohvan viidenteen niin ei tarvitse salilla käydä – Alex nauttii aktiivisesta työstä

Olen aika aktiivinen ihminen ja tehnyt fyysistä työtä ainakin kymmenen vuotta. Sosiaaliset taidot ovat kasvaneet, kun on saanut tehdä ihmisten kanssa töitä.

Jouni siirtyi ravintola-alalta kuljetusten pariin – täällä voi edetä ja vaikuttaa omaan työhön

Uusi ala tuntuu turvallisemmalta ja tasaisemmalta. Lähiesimieskoulutuksen käynyt Jouni on edennyt jo osaamisensa ja kokemuksensa myötä rivimiehestä toimihenkilöksi.

Amir siirtyi autotehtaalta Hakoselle – uusi työ alkoi muutamassa päivässä

Varastopuolen ammattikoulun käynyt Amir työskenteli aiemmin Uudenkaupungin autotehtaalla, josta uusi työ toi pääkaupunkiseudulle. Hakosen työpaikkailmoituksen löydyttyä verkosta, sovittiin työhaastattelu ja työ alkoivat vain kolme päivää myöhemmin.

Erinomainen alusta kehittyä uralla ja elämässä – jakelijana aloittanut Aleksi johtaa 30 hengen tiimiä

Aleksi ehti työskennellä kalustejakelussa vain noin kuukauden ennen siirtymistä iltatoimistoon vuorovastaavaksi. “Se sopi minulle, koska teen päiväopintojen ohella iltatöitä.”

Hakosen mainos sai heittäytymään ja lähteä mukaan kokeilemaan ihan uudenlaista työtä

Salla teki aiemmin siistiä sisätyötä, ansioita hankittiin tarjoilijana ja kotihoidon parissa. Hakosen mainos sai heittäytymään ja lähteä mukaan kokeilemaan ihan uudenlaista työtä, jonka piti olla vain jotain hauskaa kesän ajaksi. “Olin silloin koulussa ja päätin, että kokeillaan kesälomaksi”.

Ajojärjestely tehokkuuden ja asiakaskokemuksen takana

Ammattitaitoinen ajojärjestelytiimi Jokainen toimitustarve ja kuljetusaikatoive huomioidaan Tehokkaat ja ongelmattomat ajoreitit Tehokkaat ja luotettava toimintamallit ja konseptoidut palvelut Tasalaatuiset ja yksinkertaiset prosessit Ilmoitamme viivästymisistä ja reagoimme nopeasti poikkeamiin Luotettavat ja läpinäkyvät toimintatavat tehostavat toimintaa Kehittyneet järjestelmät, toiminnan automatisointi Sujuva digitaalinen tilaus-toimitusketju ja kattava raportointi Helppo toimitusajan sopiminen ja tilauksen seuraaminen…

Jakelu- ja asennusverkosto

Valtakunnallinen kuljetus- ja asennusverkosto Hakosen omat toimipisteet kasvukeskuksissa Valtakunnallinen Hakosen partneriverkosto kattaa koko Suomen Koko verkosto käyttää Hakosen järjestelmää, mikä mahdollistaa ohjattavuuden, läpinäkyvyyden, raportoinnin ja yhtenäisen asiakaskokemuksen. Valtakunnallinen terminaaliverkosto Keskusvarastolta, suoratoimittajilta ja myymälöistä saapuvien tilausten vastaanotto, tarkistus ja saavutus Hakosen terminaali- ja noutopisteet kasvukeskuksissa Valtakunnallisen Hakonen partneriverkoston terminaali- ja noutopisteet…