Muutamme maailmaa resurssiviisaammaksi ja huolettomammaksi

Maailma voisi olla jo monta askelta edellä sekä rajallisten resurssiensa käytössä että ihmisten elämän helpottamisessa. Systeemisten muutosten aikaansaaminen vaatii kuitenkin monimutkaisten palapelien ratkomista. Tällä erikoistumisen aikakaudella se ei ole useimmille yrityksille mahdollista tai strategian mukaista.

Hakosen asema on aidosti ainutlaatuinen. Logistiikka-alan jäteiltä puuttuu asennus ja huolto sekä intressi paneutua pienen maan yritysten tarpeisiin. Huoltoliikkeet puolestaan eivät ole valtakunnallisia ja niiltä uupuu resurssit digitaalisten järjestelmien kehittämiseen.

Hakosella on tarpeeksi monipuoliset palvelut ja valtakunnallinen asema. Niinpä voimme tehdä kodinkoneiden, huonekalujen ja pesuloiden saralla sellaista palvelukehitystä, joka on jopa maailman mittakaavassa harvinaista.

Kaarlo Hakosen ajatus vuonna 1918 oli olla ”askeleen edellä”. Tulimme tunnetuksi muuttopalveluna ja kasvoimme yritysmuuttojen myötä yrityspalveluiden tarjoajaksi. Nykyään me muutamme maailmaa seuraavilla saroilla.

Resurssiviisaus ja kiertotalous käytäntöön

Resurssiviisaus on hieno käsite! Ajatuksena on saada päästöt, jätteet ja ylikulutus aisoihin niin, että samalla lisätään kestävää hyvinvointia. Kiertotaloudessa puolestaan pidetään materiaalit mahdollisimman pitkään kierrossa niin, että niiden arvo säilyy. Me huollamme, huolehdimme, korjaamme ja kierrätämme ja teemme sen vuosi vuodelta kattavammin uusiutuvalla energialla.

Huolettomampia ihmisiä

Kodinkone- ja huonekaluliikkeiden tehtävä on myydä, kasvaa ja pärjätä kilpailussa. Me poistamme heidän työntekijöiltään kuljetus-, asennus- ja kierrätyshuolet ja tarjoamme kilpailuedun tulevaisuuden asiakaskokonaisuuden muodossa. Liikkeiden asiakkaat voivat seurata Hakosen kännykkäsovelluksesta odotetun hankinnan matkaa uuteen kotiin.

Kenenkään ei tarvitse miettiä, miten vanhat tavarat hävitetään tai miten pakkausmateriaalit kierrätetään. Kenenkään ei tarvitse enää odottaa ikuisuuksia varaosien tilauksia ja huoltomiehen saapumista.

Hakonen poistaa huolet siis sekä asiakkailtaan että asiakkaidensa asiakkailta. Kehitämme jatkuvasti myös uusia huolettomuuteen tähtääviä palveluja kuten Product as a Service -pesuloita kiinteistöyhtiöille.

Inhimillisempi huolto- ja logistiikka-ala

Logistiikka-ala muuttuu. Sen on pakko. Sillä on nimittäin huono maine, mutta se on verkkokaupan kasvaessa yhä useammin se ainoa fyysinen ja inhimillinen kontakti asiakkaaseen. Niinpä logistiikka-ala ei voi olla enää pelkkää tehokkuutta, paketteja, kaavioita ja numeroita ilman empatiaa. Eikä huoltoala voi olla enää pelkää mekaniikkaa. Uskomme, että inhimillisempi lähestyminen on kilpailuvaltti, josta on hyötyä sekä meille että asiakkaillemme. Jos Hakosella hymyillään, hymy tarttuu myös asiakkaidemme asiakkaisiin.